Labradorinnoutajan kuvaus

Labradorinnoutajan juuret juontavat Labradorin niemimaalle, Newfoundlandin saarelle,  josta kantavanhemmat tiedetään tuotetun Brittein saarille. Kanadan itärannikolla on kuvattu labradorinnoutajaa ensimmäisen kerran 1700-1800 -luvulla. Tämä koira toimi  kalastajien apuna noutaen vedestä kaloja, verkonnaruja ym. Sillä oli voimakas noutotaipumus ja paksu, vettä hylkivä turkki. Näitä koiria siirtyi kalastusveneiden mukana Englantiin, missä niiden kyvyt huomattiin ja niitä risteytettiin paikallisiin lintukoiriin ja muihin koirarotuihin. Viisaan jalostustyön tuloksena alkuperäisen Labradorinkoiran ominaisuudet onnistuttiin säilyttämään rodussa. Monien vaiheiden jälkeen Englannin kennelklubi hyväksyi labradorinnoutajan roduksi vuonna 1903.

Suomessa rodun kasvatus alkoi 1950-luvulla. Paitsi lintua noutavana koirana labradorinnoutajaa käytetään myös muun haavoittuneen ja loukkaantuneen riistan jäljestämiseen, opaskoirana, huume- ja pommikoirana, terapiakoirana ja viime aikoina myös sienikoirana.

Luonteeltaan labradorinnoutaja on ystävällinen ja lapsirakas, iloinen ja toiminanhaluinen, toisin sanoen mukava seura- ja perhekoira, joka kuitenkin onnellisimmallaan vedessä tai ulkona työskennellessään. Ensimmäisenä vuotena on panostettava riittävästi pennun peruskoulutukseen joka on tärkeä jokaiselle koiralle riippumatta sen tulevasta käyttötarkoituksesta.

Labradorinnoutajan värejä ovat musta, keltainen ja ruskea.
Uroksen ihannekorkeus 56-57 cm, nartun 54-56 cm.

Labradorinnoutajat kuuluvat PEVISA (perinnöllisten vikojen vastustamisohjelmaan) ohjelmaan; Edellytyksenä pentueen rekisteröinnille on, että pentueen molemmat vanhemmat ovat tunnistusmerkittyjä, niillä on virallinen lonkka- ja kyynärnivellausunto sekä silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto tulee olla alle 24 kk vanha. Tutkimustulokset eivät vaikuta pentueen rekisteröintiin.