|
Olen Riitta Oksanen, ammatiltani laitoshuoltaja, vuorotöissä Orimattilan terveysasemalla. Harrastuksina koirien lisäksi hevoset, joille jää nykyisin valitettavan vähän aikaa.
Olen käynyt kasvattajan perus-ja jatkokurssin, sekä kehätoimitsija koulutuksen 90- luvulla. Kehätoimitsijana käyn muutaman kerran vuodessa ja menen mielelläni erityisesti terrierikehiin. Jäsenyydet: Labradorikerho (jossa olen myös hallituksessa), Suomen Noutajakoirayhdistys, Cairnterrierikerho, Suomen Koirankasvattajat, Suomen kennelliitto, Orimattilan kennelkerho, Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistys. Aviomieheni Ari Oksanen, töissä Hermetel Oy.ssä, joka on muutaman kilometrin päässä meiltä. Harrastaa koirien lisäksi mm remontointia ja on innokas lätkäfani. Koiriin liittyvät koulutukset: Kasvattajan peruskurssi, peruskoulutusohjaajakurssi, nomeohjaajakurssi, mejä ylitoimitsijakurssi sekä tunnistusmerkitsijäkurssi. Mikrosiruoikeudet. Jäsenyydet: Labradorikerho, Suomen Noutajakoirayhdistys, Cairnterrierikerho, Suomen kennelliitto, Orimattilan kennelkerho, Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistys. |



